30.08.2009 - Kauden päätös Töysässä.

SM-sarjan jo päätyttyä päätti tiimimme lähteä vielä kokeilemaan Yamahan kulkua Töysässä ajettaviin aluemestaruuskilpailuihin. Edellisen viikonlopun jälkeen autosta poistettiin etujarrut, syyläri ja KF2:n sähkt. Edellisvuosilta hyllyyn jäänyt moottori tarkastettiin männän välyksen osalta, mutta muuhun ei aika riittänyt. Kilpailupaikalle saavuttiin lauantai-iltana.

Kilpailu ajettiin englantilaisella lähtötavalla. Ensimmäiseen erään Henri lähti paikalta 14. Henri nousi hyvin erässä ja ajoi maaliin sijalla 6. Toiseen erään Henri lähti paikalta 8. Henri ajoi hyvän erän, ollen ruutulipulla ensimmäinen. Viimeiseen erään Henri lähti paikalta 5. Hyvän nousun jälkeen jo toiselle sijalle, alkoivat takana ajajat saavuttaa. Henrin auton moottori ei tuntunut enää vetävän normaalista ja niinpä sijoitus heikkeni loppua kohden. Maaliin Henri ajoi sijalla 6.

Erän jälkeen selvisi, että koneestamme oli mennyt stefa ja koneella ei voinut enää ajaa. juuri ennen finaalia löytyi onneksemme Kujalan perheen huoltoautosta vielä yksi moottori, olihan samassa luokassa jo Kujalan molemmat veljekset Jesse ja Joonas ajamassa. Saimme moottorin vaihdettua ja ehdimme juuri ja juuri finaalin ruudukkoon ennen lähtöä. Finaaliin Henri starttasi paikalta 3. Lähdössä Henri nousi toiseksi. Ykkönen pääsi karkaamaan, ja pian tuli kolmospaikaltakin kilpailija ohitse, kun lainamoottorin ominaisuudet eivät aivan riittäneet suoran päähän asti. Henrin vauhti ei siis aivan riittänyt kärkikaksikon vauhtiin, mutta tiukkaa taistelua käytiin sijoista 3-5. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Henri oli kolmantena. Kakkosmutkaan mentäessä Henri valitsi sisemmän linjan, mutta takana ajanut tönäisi puskuriin ja molemmat pyörähtivät ja ajautuivat ulos. Kisa jäi sekä Henriltä että Jesseltä siihen.

Onnittelut Krisulle aluemestaruudesta!

 

Henri Laine #20
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net