24.-26.07.2009 - Henri Laine SM-pisteille SM-kartingissa.

Heinäkuun lopulla (24.-26.07.09) ajettiin Töysässä kartingin SM-sarjan neljäs osakilpailu. Edellisen viikonlopun testit sujuivat lupaavasti, vaikkakin kisaviikonlopun perjantaiharjoitusten loppuvaiheilla heikentyneet kierrosajat hiukan huolettivatkin.

Henrin osalta lauantai alkoi lupaavasti. Kostealle radalle lähdettiin saderenkain ja –säädöin. Ajo sujui hienosti ja 1. aika-ajon tuloksena oli 5. paras aika. Sadetta ei kuitenkaan tullut enempää ja toiseen aika-ajoon lähdettiin kuivan kelin säädöin. Aika-ajo kuitenkin keskeytyi Henrin osalta ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Henrin epäonneksi jo toisella kierroksella takaratas osui kanttikiveen vääntyen ja heittäen ketjut päältä. ”Rengas on parhaimmillaan noin 5. kierroksen vaiheilla, joten hyvä aika jäi saavuttamatta ja jäin lopulta aika-ajon viimeiseksi” toteaa Henri.

Epäonnisen aika-ajon jälkeen Henri lähti molempiin alkueriin viimeisestä ruudusta. Ajo sujui kuivassa kelissä hyvin ja sijoitus parani useiden ohitusten myötä. Eräsijoitukset 12 ja 13 nostivat sunnuntain 1. finaalin lähtöpaikaksi ruudun 18.

Sunnuntain 1. finaaliin starttasi 29 kuljettajaa. Lähtö onnistui hyvin sijoituksen parantuessa kolmella. Hyvän ajon ja usean ohituksen jälkeen Henri ajoi maaliin hienosti sijalla 10. ”Aamun pienet muutokset rungon säätöihin olivat oikeansuuntaisia ja sain hyvän ajorytmin päälle” valaisee Henri.

2. finaaliin Henri sai lähtöpaikaksi 1. finaalin tuloksen mukaisesti ruudun 10. Lähdössä Henri putosi sijan tai kaksi, mutta nopeasti tilanne palautui ennalleen. Kolmannella kierroksella Henri joutui kuitenkin keskeyttämään kilpailun: ”Lähdin ohittamaan 9:ntenä ajanutta. Pääsin jo rinnalle, mutta ohitettava käänsi samalle linjalle ja renkaat ottivat yhteen. Autoni hyppäsi ilmaan ja siitä kauas radan ulkopuolelle. Autoon ei tullut vikaa, mutta en saanut vedettyä sitä radalle, joten harmikseni jouduin keskeyttämään. Oli kuitenkin hienoa päästä SM-pisteille Töysän 1. finaalissa alkukauden teknisten ongelmien ja muiden hankaluuksien jälkeen. Tiukentunut tuomarilinja sopii minulle. Tästä on hyvä jatkaa Lahteen”.

 

Henri Laine #20
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net