03.-05.07.2009 - SM kilpailu Joensuussa.

Kauden 2009 kolmas SM-kilpailu kisattiin Joensuussa. Kilpailijoita KF2 luokassa oli 29. Perjantainen testipäivä oli aurinkoinen, mutta lauantai oli tämän kesän SM-viikonlopuille tyypillisesti sateinen.

Lauantai ensimmäinen aika-ajo ajettiin kosteassa kelissä. Keli hiukan yllätti ja tuloksena oli 19. sija. Keli ei ollut helppo muillekaan - taakse jäivät mm. edellisvuoden Euroopanmestari Aaro vainio ja myös kesän EM-karsinnoissa hyvin menestynyt Juha Mäki-Jouppi. Sateiseen toiseen aika-ajoon muutimme autoa melkoisesti ja Henri saavutti hienosti 5. nopeimman ajan. Sateisesta kelistä johtuen ajat olivat kuitenkin 1. aika-ajoa heikompia ja niinpä ensimmäisen aika-ajon tulokset ratkaisivat, Henrin jäädessä sijalle 19.

Ensimmäinen erä ajettiin sade renkailla kelin ollessa puolikuivalla. Henri ajoi hyvän erän ja nousi 8:nneksi. Puolikuiva keli kulutti kuitenkin saderenkaita melkoisesti, eikä toiveissa enää ollut ajoa sateella. Toinen erä ajettiinkin onneksi kuivalla. Henri menetti lähdössä muutaman sijan. Myöhemmin ohitustilanteessa Henri ajautui vielä radan likaiselle puolelle ja putosi edelleen hiukan. Maaliin ajettiin sijalla 15.

Finaalin lähtöpaikasi tuli ruutu 16. Henri nousi lähdössä 4 sijaa. Henri ei päässyt eräästä kanssakilpailijasta ohitse ja niinpä takaa tuli muutama auto ohitse. Sijoitus maalissa oli 17. Toisessa finaalissa lähtö meni kohtuullisesti Henrin pidettyä paikkansa. Rengas ei alussa toiminut riittävän hyvin ja niinpä ensimmäisen kierroksen aikana Henri menetti muutamia sijoja. Finaalin loppupuolella rengas alkoi lopulta toimia ja Henri nosti sijoitustaan hieman, ollen maalissa 17.

Vaihteleva keli teki viikonlopusta hankalan, joskaan Joensuun rata ei ole muutenkaan helpoimpia. Seuraavaksi sarja jatkuu Töysässä, jossa ainakin rata on kohtuullisen tuttu.

Henri Laine #20
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net