4.-7.06.2009 - SM kilpailu Vihdissä.

Kauden 2009 toinen SM-kilpailu kisattiin Vihdissä. Kilpailijoita KF2 luokassa oli 29.

Lauantai aloitettiin Warm-up:illa jonka jälkeen oli vuorossa aika-ajo. Ensimmäisessä aika-ajossa Henri jäi ruuhkaan, mutta toisessa päästiin parempaan vauhtiin Henrin ollessa 18. Ensimmäisen erän ensimmäisessä mutkassa kuljettajamme kiilattiin hiekalle ja putosimme viimeiseksi - taas muiden avustamana.. Muutama ohitus nosti Henrin sijalle 16. Toisessa erässä Henri piti lähdössä paikkansa. Kaasari ei kuitenkaan pelannut ja eikä moottorista saatu riittävästi tehoja hitaista mutkista lähtiessä. Henri oli lopulta 15.

Finaaleihin Henri lähti paikoilta 24 ja 17. Ensimmäisessä finaalissa Henri nousi lähdössä hyvin. Finaalin loppupuolella sijoitus tippui kuitenkin pari sijaa ja kuljettajamme ajoi maaliin sijalla 17. Toisessa finaalissa lähtöryhmittymä ei ollut sellainen, kuin SM-kilpailussa pitäisi olla. Niinpä muutenkin vaikeaan 1. mutkaan syntyi joukkokolari. Henri ei ehtinyt väistää sumppua ja niinpä automme sukelti edessä olevan auton alle. Henrin jalka jäi edellä olleen auton pyörivän pyörän alle - eikä asiaa yhtään auttanut kyseisen kuljettajan kaasuttelukaan. Auto ei kärsinyt suuria vaurioita, mutta Henrin jalka oli saanut sen verran kipeää, että ajaminen ei onnistunut ja edessä oli keskeytys.

Vihdin 1-mutka ei välttämättä ole SM-luokien tasoinen, joskin lähettäjän osaava toiminta voisi vähentää minkä tahansa lähtömutkan mahdollisia ongelmia.

Henri Laine #20
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net