29.07.2007 - Kimi-Circuitilla SM- ja CUP-kilpailut
Heinäkuun lopulla ajettiin Lappeenrannassa sijaitsevalla Kimi-circuit:illa Yamaha-cupin kolmas osakilpailu. Tällä kertaa Cup-kisa ajettiin Formula-A:n, ICC:n ja F-250:n SM-kilpailujen yhteydessä. Rata on mainio ja ehkäpä Suomen vauhdikkain. Rataan tutustumiseen ja testeihin oli varattu perjantaipäivä. Testipäivä sujui kuivassa kelissä hyvin, ja kaikki näytti olevan kohdallaan. Lauantai avautui tuulisena ja puolipilvisenä. Aamun harjoitusajot ajettiin yöllisen vesisateen liukastamalla radalla. Samalla rataan edellispäivänä tarttunut kumi huuhtoitui pois. Henrin ryhmä ajoi ensimmäisenä aika-ajonsa. Toinen Yamaha-ryhmä sai siitä pienoisen edun, kun rataan oli jo tarttunut ennen heidän vuoroaan hiukan uutta kumia. Tilannetta vielä korosti vesikuuro, joka teki aikojen parantamisen mahdottomaksi toisella aika-ajovuorolla. Omassa ryhmässä Henri oli sijalla 12., mutta toinen ryhmä huomioiden sijoitus oli vasta 30. (44 kilpailijaa).
Ensimmäinen erä lähti kuljettajamme osalta erinomaisesti. Ensimmäiseen mutkaan mentäessä Henri oli löytänyt hyvän linjan ja pääsi nostamaan sijoitusta pari pykälää. Toiseen mutkaan tultaessa joku kanssakilpailija ilmeisesti unohti jarruttaa törmäten automme takarenkaaseen. Henri lensi autoineen törmäyksen voimasta seuraavan auton yli heinikolle. Auto pysyi juuri ja juuri liikkeessä ja matka jatkui, mutta 50 metriä muiden takana. Erän lopussa Henri sai edelläajaneet kiinni, mutta matka loppui kesken sijoituksen parantamiseksi. Toinen erä alkoi osaltamme paremmin, eikä sijoitus oleellisesti muuttunut ensimmäisissä mutkissa. Alussa meno näytti hyvältä, mutta jo ensimmäisen erän lopulla havaittu vauhdin hiipuminen alkoi häiritä nyt jo erän puolessavälissä. Eräsijoitus 23 johti Second Chance:en. Second Chance:en lähdettäessä teimme normaalista poikkeavia säätöjä. Jotainhan oli tehtävä, kun normaalit säädöt eivät olleet toimineet. Pito oli hyvä, mutta varsinkaan iltapäivällä auto ei ollut lähtenyt suorille riittävän terävästi. Lähtö onnistui Henriltä kohtuullisesti, sijoituksen pysyessä muuttumattomana. Nyt kuitenkin auto tuntui hyvältä ja ajo maittoi. Henri alkoi ohitella ja erän loppupuolella sijoitus oli parantunut jo 8 pykälää. Nousu tyrehtyi kuitenkin äkisti, kun jo ohitettu kilpailija ajoi takarenkaaseemme. Törmäyksen seurauksena oli heinikolla käynti ja putoaminen viimeiseksi. Henri saavutti vielä ryhmän, mutta sijoitus ei riittänyt sunnuntain finaaleihin.
Vaikka tavoite jäi saavuttamatta, oli Lappeenrannan rata kuitenkin hieno kokemus. Viikonloppuna opittiin taas jotain uutta rungon säätämisestäkin.
Henri Laine #79
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net |