15.07.2007 - Töysässä vesikelin kisa
Tiimimme osallistui Töysässä kansalliseen karting-kilpailuun 15.07.2007. Kilpailuun oli ilmoittautunut lähes 170 kilpailijaa, viidessä eri luokassa. Harjoitukset ajettiin perjantaina, lauantain ollessa kilpailupäivä Raket-moottoristen luokille. Sunnuntaina kilpailtiin Yamaha/jun- ja Yamaha-luokissa.
Harjoituspäivä sujui kohtuullisesti, eikä teknisiä ongelmia esiintynyt. Tosin iltapäivän sade muutti hiukan suunnitelmia. Illalla rata oli kuitenkin taas jo kuiva.
Aika-ajot päästiin ajamaan kuivalla kelillä. Ajo sujui mallikkaasti ja Henri saavutti 4. sijan 35 kilpailijan luokassa. Eriin lähdettiin aika-ajon ja ryhmäjaon mukaisesti ruudusta 3. Sateen uhka realisoitui lopulta vain 15 minuuttia ennen ensimmäistä erää. Huoltajalle tuli kiire vaihtaa saderenkaat ja tehdä edes joitain sadesäätöjä. Ehdimme juuri ja juuri ajallaan ruutuun ja erä saattoi alkaa. Kevyellä sateella Henri pysyi sopivasti kärjen mukana. Erän aikana sade alkoi kuitenkin yltyä ja kuljettajamme sijoitus putosi hiukan. Maaliin ajettiin viidentenä. Toiseen erään testattiin taas hiukan erilaisia rengaspaineita. Sade jatkui tasaisena ja tässäkin erässä maaliin tultiin sijalla 5. Finaaliin saatiin eräpisteiden perusteella ruutu 7.
Finaalin alla sade yltyi edelleen radan ollessa tietyiltä osin vahvasti veden valtaamana. Lähtö onnistui kohtuullisesti, mutta joidenkin kilpailijoiden kolarointi pudotti Henrinkin vauhtia ja sijoitus putosi parilla pykälällä. Finaalin aikana sijoitus jatkoi tasaista putoamista ollen heikoimmillaan 14. Jotain uutta Henri kuitenkin oivalsi ja vauhti parani. Maaliin ajettiin sijalla 12, aivan edellä ajaneiden kannassa…
Aika-ajon sijoitus (4.) oli kuljettajaltamme erinomainen näyte nopeudestaan. Toisaalta, huolimatta osaltamme kesän parhaasta sadeajamisesta, sateella meillä riittää vielä parannettavaa. Töysän kisa oli mielestämme hyvin järjestetty. Perinteisesti hyvät Töysän palkinnot lämmittivät tälläkin kerralla mieltä.
Henri Laine #79
Janne Laine
No Panic Racing Team
www.teamnopanic.net |